Vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmät palaavat lähiopetukseen 15. maaliskuuta alkaen
In English
Espoon kuvataidekoulun vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien perusopetusryhmät sekä kuviskerhot palaavat lähiopetukseen maanantaina 15. maaliskuuta alkaen. Kuvataidekoulun kaikki opetusryhmät ovat olleet etäopetuksessa maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa pääkaupunkiseudun kiristyneen koronatilanteen takia.
Vuonna 2007 syntyneet ja sitä vanhemmat oppilaat jatkavat etäopetuksessa ainakin 28. maaliskuuta asti pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän nykyisten suositusten mukaisesti. Etäopetuksessa pysyvät myös ne opetusryhmät, joissa on mukana sekä vuonna 2008 syntyneitä ja nuorempia että sitä vanhempia oppilaita. Näiden ryhmien opettajat tiedottavat vielä erikseen oppilailleen, jatkuuko ryhmän opetus ensi viikolla etänä vai lähiopetuksena.
Kuvataidekoulun päätös opetusjärjestelyistä perustuu pääkaupunkiseutua koskeviin rajoituksiin ja suosituksiin, joiden mukaan ohjattua harrastustoimintaa saa järjestää toistaiseksi vain vuonna 2008 syntyneille ja sitä nuoremmille oppilaille. Koulu seuraa aktiivisesti pääkaupunkiseudun koronatilannetta sekä THL:n sekä Espoon kaupungin tiedotusta ja on valmiina reagoimaan kaikkiin muutoksiin nopeasti.
Lähiopetukseen palaavia oppilaita kehotetaan välttämään lähikontakteja opetustunneilla ja kertaamaan jälleen kuvataidekoulun turvallisuusohjeet. Niistä tärkeimmät ovat:
- Käytä maskia: henkilökunnan jäseniltä ja 12-vuotiailta (v. 2008 syntyneet) edellytetään koulussa maskin käyttöä.
- Muista riittävät turvavälit: vältä pitkäaikaista oleskelua lähietäisyydellä ja anna muille tilaa aina mahdollisuuden mukaan.
- Kuvataidekouluun vain terveenä: älä tule kuvataidekouluun sairaana tai altistuneena, muista ottaa lievätkin hengitystieinfektioon viittaavat oireet vakavasti.
- Huolehdi käsihygieniasta: pese kätesi usein ja huolellisesti, varsinkin aivastamisen jälkeen. Käytä käsidesiä.
- Noudata matkustuskaranteeneja: jos olet matkustanut, palaa kuvataidekouluun vasta karanteenin jälkeen. THL suosittelee rajaamaan kaiken matkustamisen vain välttämättömään sekä välttämään kokonaan matkustamista maissa, joissa esiintyy koronaviruksen muunnoksia.
- Älä viivy aulassa: vältä käytävissä ja aulatiloissa viipymistä sekä oleskelua kuvataidekoulun tiloissa oppituntien ulkopuolella.
- Huomioi toiset ryhmät: liiku omalle kuvistunnillesi ja sieltä pois siten, että et joudu lähikontaktiin toisen ryhmän oppilaiden kanssa.
Rehtori Maritta Poijärvi vastaa kuvataidekoulun koronalinjaan liittyviin kysymyksiin ja tiedusteluihin: maritta.poijarvi@espoonkuvis.fi, p. 044 777 7492
Lue lisää
Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta THL:n sivuilla
Espoon kaupungin koronavirusohjeet
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä