Kuviskerhot
Espoon kuviksen huippuopettajien vetämissä kouluikäisten hauskoissa kuviskerhoissa piirretään, maalataan, muotoillaan ja rakennellaan oppilaiden omista kiinnostuksen kohteista kumpuavien ideoiden innoittamina. Työskentelyssä painottuvat oivaltamisen ilo, kannustava ilmapiiri sekä ryhmätyöskentelytaidot.
Kuviskerhoihin liittyminen ei edellytä ennakkotaitoja eikä kyseisessä koulussa opiskelemista, vaan ne ovat avoimia kaikille kerhojen ikäryhmään kuuluville lapsille, joita kuvis kiinnostaa!
Kuviskerhot ovat lyhytkestoisempia, ja niihin voi osallistua ilman sitoutumista pitkäaikaiseen opiskeluun toisin kuin tasolta toiselle etenevä taiteen perusopetus. Opettajat ja työskentelyvälineet ovat osittain samoja kuin kuvataidekoulun perusopetusryhmissä.
Kerhoja järjestetään alakouluissa ympäri kaupunkia– löydä lähin kerhosi alta.
Kuviskerhoihin lukuvuodelle 2026-27 ilmoittaudutaan Eepoksessa.
Huom. Lintuvaaran koulun nykyiset kuviskerhot siirtyväksi osaksi taiteen perusopetusta lukuvuonna 2026-27, ja ryhmiin haetaan Eepoksessa tällä lomakkeella.
Kerhojen kokoontumisajat ja -päivät vahvistetaan syyslukukauden alussa, kun koulut ovat laatineet omat lukujärjestyksensä.
Pidätämme varauksen muutoksiin kerhon päivään ja kellonaikaan mikäli koulun tilavarauksiin tulee muutoksia. Jos kokoontumisaika ei sovi oppilaalle, kerhopaikan voi vielä peruuttaa veloituksetta syyslukukauden lukukausimaksun eräpäivään mennessä.
Kuviskerhojen lukukausimaksut 2026:
• 60 min kuviskerho: 233 € syysukukausi, 14 opetuskertaa
• 90 min kuviskerho: 263 € syyslukukausi, 14 opetuskertaa








