Onnellista kesää!

Rehtori Maritta Poijärvi kirjoittaa lukuvuoden päätöskirjeessä onnistumista.

Kun sä naurat, pilvet taivaalta häviää
On ihanaa, et on sellainen tyyppi kuin sä

– Samu Haber

Kesä on saapunut ja Espoon kuvataidekoulun lukuvuosi 2021–2022 on pikkuhiljaa päättymässä toukokuun lopussa. Emme ole tänäkään lukuvuotena voineet olla ilman haasteita: koronavuodet ovat jatkuneet, ilmastoahdistus ja Ukrainan sota ovat tuoneet huolta, mutta myös myötätuntoa, rakkautta, auttamisenhalua ja voimakasta toivoa tulevaisuuteen ja yhdessä tekemiseen.

Onneksi olemme voineet tänä keväänä iloita yhdessä lähiopetuksesta ja kevään lukuisista hienoista tapahtumista ja näyttelyistä. Näyttelymme ovat olleet yleisömenestyksiä. Iloista puheensorinaa, naurua ja läsnä olevaa vuorovaikutusta ja keskustelua ihmisten kanssa kasvotusten ei korvaa mikään. Lämpimät kiitokset kaikille näyttelyissämme kävijöille!

Kiitos kaikille lopputyöntekijöille lopputyöseminaarista. Olette upeita ajattelevia ja tuntevia nuoria. Arvostatte tekemisessänne omia arvojanne ja merkityksellisyyttä, joka on myös minulle tärkeä arvo. Iloitsin myös siitä, kuinka hienosti oppilaamme esittelivät sanallisesti oman prosessinsa. Projektit ovat tekijänsä näköisiä ja heille sytyttäviä. Voit tutustua lopputöihin ja työkirjoihin blogissamme.

Lähes kaikilla lopputyöntekijöillä oli rinnalla myös erittäin vaativat lukio-opinnot. Moni kertoi, kuinka tärkeää on ollut kuviksen tuttu ope ja tuttu ryhmä, johon voi tulla omana itsenään. Kuviksessa voi lukio-opintojen rinnalla rentoutua ja työstää kiireettömästi omissa teoksissaan itselleen tärkeitä teemoja ja tunteita. Kuvis on turvasatama ja henkireikä kaiken ylivaativan keskellä ja auttaa jaksamaan vaikeassa ajassa.

Perusopetusryhmien ja kuviskerhojen jäädessä tauolle koulun tiloissa järjestetään vielä suosittuja kesäkursseja. Kesäkuun kurssit ovat jo lähes täpötäynnä, mutta elokuun alussa pidettäville kursseille mahtuu vielä mukaan – lue lisää sivuiltamme!

Iloitkaamme onnistumisestamme yhdessä! Hieno lukuvuosi on meidän kaikkien ansiota – oppilaiden, huoltajien, opettajien ja kaikkien muiden, jotka hyvässä yhteistyössä ja muutoksiin nopeasti sopeutumalla saivat kuviskoulun arjen jälleen toimimaan.

Ensi lukuvuonna jatkamme kirjallisuus ja tarinat -teemaa sekä tuomme uutena teemana mukaan moninaisuuden ja myötätunnon kestävässä kuvataidekoulussa.

Onnellista ja kaunista kesää!

Maritta Poijärvi

rehtori

maritta.poijarvi@espoonkuvis.fi

044 777 7492

Kuvituskuva: Sara Tuominen, Odotan kesää.

Julkaistu
18.5.2022