Maja

Leppävaaran opetuspisteen 6-7-vuotiaiden ryhmät rakensivat majoja metsästä löytyvistä materiaaleista.

Leppävaaran opetuspisteen 6-7-vuotiaiden ryhmä lähestyi metsä-teemaa edellisen kevätnäyttelyn innoittamana. Oppilaita oli jäänyt näyttelystä kiinnostamaan toisten ryhmien tekemät majojen pienoismallit. Lukukauden alussa kuljimme lähiympäristössä ja pohdimme, mitä materiaalia voimme luontoa vahingoittamatta kerätä omien majojen materiaaliksi. Oppilaat olivat hienosti tietoisia siitä, että puista ei katkota oksia tai luonnonkukkia ei nyhdetä maasta juurineen ja kasvia ei kerätä, jos sen tiedetään tai epäillään olevan harvinainen.

Materiaalia löytyi iso kasa –  erilaisten puiden maahan pudonneita oksia, niistä naava ja jäkäliä, kuivaneita kasveja, ensimmäisiä syksyn lehtiä, heiniä ja kiviä. Mukaan tarttui myös joitakin ihmsten ympäristöön jättämiä materiaaleja – jonkun muun turhaa ja roskaa, meille sopivaa materiaalia. Oppilaiden löytämän lisäksi toin juuri kaadetusta metsästä koneiden irroittamaa sammalta, varpuja ja puiden kaarna täydentämään materiaaleja.

Jokainen suunnitteli majansa mittakaavalla, jossa majan asukas oli noin seitsemän senttimetrin pituinen. Majan asukkaana olivat he itse tai mielikuvitushahmot. Majan rakentamisessakäytettiin pohjana savea, joka oli maasto majan alla ja mahdollisti rakentamisen ilman liimaa. Apuna saattoi käyttää myös narua. Majan suunnittelu ja rakentaminen toi esiin paljon pohdintoja metsistä ja majan merkityksestä. Pohdittiin onko metsässä turvallista? Miten metsässä liikutaan Mitä metsässä voi syödä? Miten ihmiset joskus asuivat majoisssa? Minne niitä voi rakentaa? Kuinka ennen rakennettiin talot? Miten eläimet asuvat?

Valmiita majoja tutkittiin yhdessä ja kuunneltiin tarinoita niistä. Jokainen valaisi majansa haluttuun tunnelmaan ja kuvasi sen. Tulostettua kuvaa käytettiin osana maalausta,jossa esiteltiin majan paikkaa metsässä. Myöhemmin oppilaat tallensivat majansa omiin lyhytelokuviin joko yksin tai pareittain – tuloksena oli oppilaiden itsensä käsikirjoittamia, ohjaamia ja kuvaamia dokumentteja, satuelokuvia ja mainoksia.

Minttu Hyytiäinen, Leppävaara 6-7-vuotiaat

Julkaistu
31.3.2017