Lopputyöt 2020

Keväällä 2020 Espoon kuviksessa valmistui 25 kuvataiteen perusopetuksen laajan oppimäärän lopputyötä. Töitä valmistui yhteensä kahdeksasta eri työpajasta ja viidestä eri opetuspisteestä.

Keväällä 2020 Espoon kuviksessa valmistui 25 kuvataiteen perusopetuksen laajan oppimäärän lopputyötä. Töitä valmistui yhteensä kahdeksasta eri työpajasta ja viidestä eri opetuspisteestä.

Lopputyö on kuvataidekoulun syventäviin opintoihin kuuluva, yhden lukuvuoden aikana toteutettava itsenäinen työ, jonka aiheen ja toteutustavan oppilas valitsee itse. Sen voi tehdä 16 vuotta täyttänyt oppilas, joka on suorittanut riittävästi työpajaopintoja.

Lopputyösuoritukseen sisältyy taiteellisen työn lisäksi työprosessia kuvaava työkirja, siihen liittyvä itsearviointi sekä lukuvuoden aikana pidettävät taiteentuntemuksen luennot ja lopputyöinfot. Oppilas saa työstään arvion yhdeltä kuvataidekoulun opettajalta ja yhdeltä koulun ulkopuoliselta arvioijalta.

Koronatilanne vaikutti keväällä 2020 myös Espoon kuviksen lopputöiden valmistumiseen, kun kuvataidekoulun toimipisteet jouduttiin sulkemaan ja keväälle suunniteltua lopputyönäyttelyä jouduttiin lykkäämään syksyyn. Siksi uudet lopputyöt paljastetaan tällä kertaa nettigalleriassamme.

Aino Haapalinna, pima

Kasvoton historia

Työni on tulkinta 1600-luvun alun taiteesta, ja se koostuu kahdesta öljyvärimaalauksesta, jotka edustavat aikakauden tyylisuuntauksia. Työ kääntää katseen taiteen historiaan, mutta muotokuvien monitulkintaisen tyhjät kasvot luovat modernin ilmeen.

Työkirja

Aino Koskela, pima

Pieces of friendship

Teossarjani käsittelee ystävyyttä ja kuinka se muuttuu ystävän muutettua toiseen maahan. Teokseni on toteutettu sekatekniikalla akryyli- ja öljyväriä käyttäen.

Työkirja

Anna Colussi, pima

Kesän katseita

Kuvaan öljyvärimaalauksieni sarjassa Kesän katseita hetkiä ja salaisia katseita. Työni muodostavat sarjan, josta on havaittavissa kesän eri vaiheet, kevät ja uusi alku, tuleva syksy ja odottava loppu.

Työkirja

Viivi Hakkarainen, pima

Tienoo

Haluan osoittaa, että arkkitehtuuri ei ole vain mahtavia monumentteja, vaan myös kotitaloja, kirjastoja ja kouluja, joita kohtaamme arjessamme. Työni on toteutettu akryylimaaleilla levylle.

Työkirja

Lotta Holsti, pima

Liekki, älä sammu

Kuvaan öljyvärimaalauksessani nyky-yhteiskunnan voimakkaita vaikutuksia nuorisoon. Pinnalta kaikki voi näyttää hyvältä, jopa täydelliseltä, mutta pinnan alta löytyy aina toinen tarina.

Työkirja

Sofia Kulp, pima

Postikortteja

Vesivärityökokoelmani inspiraationa on ollut luonto. Osa maalauksista kuvaa oikeita, minulle tärkeitä paikkoja ja osa paikoista on mielikuvituksen aikaansaamaa.

Työkirja

Elina Leiniö, pima

Katukuva

Akryylimaalauksessani haluan kuvata staattisen katukuvan yhteentörmäystä jatkuvasti muuttuvan ja elävän ympäristönsä kanssa. Kaupungit on rakennettu kestämään ikuiselta tuntuvia aikoja muuttumattomina. Kun ihmiset poistetaan katukuvasta, jäljelle jää vain muisto tuhansista ohikiitäneistä elämistä.

Työkirja

Saku Leskinen, pima

Aika puuksi

Akryylimaalauksessani kuvaan verisuoniston ja puun avulla sitä kaikkea, mistä arkeni sekä ajatukseni koostuvat.

Työkirja

Ingrid Odé, pima

Omakuvia

Lopputyössäni Omakuvia kuvaan pieniä, hiljaisia, henkilökohtaisia hetkiä erilaisten värimaailmojen avulla. Sarjaan kuuluu neljä erilaista öljyvärimaalausta, joista jokainen kuvaa erilaista tunnelmaa.

Työkirja

Pihla Prittinen, pima

Surullinen säe ja Uponnut lupaus

Teoksissani olen miettinyt ihmisen ja luonnon suhdetta. Olen pohtinut maalauksissa myös surua ja pettymystä. Maalaukset on tehty sekatekniikalla käyttäen peitevärejä, tusseja ja puuvärejä.

Työkirja

Sofia Sheverdyaeva, pima

Luotettavissa käsissäni

Kitsunet omaavat taidon taikoa itsensä kauniiksi neidoiksi johtaakseen uhrinsa harhaan. Halusin kuvata tämän japanilaisen taruolennon öljyväreillä kankaalle ja kertoa lyhyen tarinan kahden kuvan avulla.

Työkirja

Holly Xiao, pima

The Grass is Greying on the Other Side

Kolme öljyvärimaalausta, jotka kuvaavat eläinten yksilöllisyyttä nykypäivän ihmiskeskeisessä maailmassa. Kokoelma sisältää kaksi eläinmuotokuvaa ja yhden maalauksen lammaslaumasta, jota paimennetaan kohti kuolemaansa.

Työkirja

Niko Toivonen, pima

Kukkaihmisiä

Leikittelen töissäni kukkamaailmani idealla käyttäen materiaaleja laajasti laidasta laitaan. Tuon katsojan kukkaperheen porraskäytävään katsomaan heidän perhekuviaan.

Työkirja

Rebecca Franck, keramiikka

Tunteiden kirjo

Kuvaan keramiikkahahmoillani erilaisia tunteita ja mielentiloja. Kuvaan myös, miten negatiiviset tunteet voivat peittää positiiviset tunteet alleen.

Työkirja

Tino Kuortti, keramiikka

Schwarze Katzen (Mustat Kissat)

Kuvaan kolmesta keramiikkapatsaasta koostuvassa teoksessani kissaa, minulle todella tärkeää eläintä.

Työkirja

Stella Levander, keramiikka

Rosalie

Päättötyöni on savesta tehty nukke, jolla on liikuteltavat raajat. Nukke on koristeltu lasilla sekä maaleilla. Lisäksi hänelle on ommeltu mekko ja tehty akryylilangasta hiukset.

Työkirja

Emma Hansén, digitaalinen taide

Kaipuu kolmessa aikamuodossa

Kolmessa digitaalisessa maalauksessani kuvaan kaipuun eri muotoja: tulevaisuuden kokemuksista haaveilua, akuuttia läheisyyden kaipuuta sekä menneeseen kohdistuvaa nostalgiaa.

Työkirja

Otto Sarras, digitaalinen taide

Complexity

Digitaalisessa työssäni kuvaan sneakerheadin ja pop-kulttuurin seuraajan ajatuksia. Haluan työlläni saada katsojan tuntemaan eri tunteita ja herättää erilaisia ajatuksia monista asioista.

Työkirja

Anna Hautamäki, kuvataide

Cirrus

Päättötyöni koostuu kolmesta akryylimaalauksesta. Kaikkia töitä yhdistävänä elementtinä toimii vesi. Työni kuvaavat symbolisesti lähestymistä. Halusin myös tuoda työssäni esille veden kauneuden ja sen läheisyyden elämässämme.

Työkirja

Reetta Saine, kuvataide

Ketään kotona

Kuvaan akryylimaalausten sarjassani lämpökameran väriskaalan avulla elämän hetkellisyyttä. Haluan herättää maalauksillani ajatuksia myös ilmastonmuutoksesta ja ihmisten suhteesta toisiinsa ja maailmankaikkeuteen.

Työkirja

Eerika Hiltunen, valokuvaus

Tunne olemisesta

Työni on valokuvalehtinen, jonka aiheena on alastomuuteen liittyvien normien kyseenalaistaminen, kysymysten herättäminen sekä omien ajatuksien aktivoiminen ja uudistaminen. Minua kiinnostaa, millaiset raamit ihmisen vaatteettomalle vartalolle on asetettu nykypäivänä.

Työkirja

Ekaterina Otavina, valokuvaus

Ainutlaatuinen (Sinä)

Viiden valokuvan kokonaisuus kuvastaa yksilöiden sulautumista ihmismassaan ja päivittäisiin askareisiin. Työni korostaa ainutlaatuisuutta ja unelmoimisen tärkeyttä.

Työkirja

Tiina Leskinen, 3D

Beast

Työni on 3D-malli fantasiaeläimestä esimerkiksi peliin tai elokuvaan.

Työkirja

Jasmin Pietikäinen, muoti ja vaate

> 2020

Lopputyössäni > 2020 kuvaan tulevaisuudessa lisääntyvää teknologian ja informaation tuomaa epävarmuutta yhteiskunnassamme. Teoksessani yhdistän itse suunnittelemiani ja ompelemiani vaatteita, digipainettuja printtejä sekä LED-teknologiaa.

Työkirja

Anni Ropponen, piirtäminen

Sun katse kertoo sen

Teoksessani kasvot kuvaavat erilaisia tunnetiloja. Yksinkertaisella työskentelytavalla ja yksityiskohtia yhdistelemällä olen halunnut kokeilla, miten tunteet muuttuvat siirtyessään pään sisältä paperille. Erilaiset ihmiset kokevat ja tulkitsevat tunnetiloja eri tavoin, ja tässä työssä olen halunnut minimoida tunnetilojen ja kasvonpiirteiden tulkintaan vaikuttavat häiriötekijät, kuten hiukset.

Työkirja

Julkaistu
15.5.2020