Jokainen meistä on kaiken hyvän arvoinen

Rehtori Maritta Poijärvi kirjoittaa blogissa tulevan lukuvuoden yhteisestä teemasta: myötätunto ja moninaisuus.

Hei kaikki rakkaat entiset ja uudet kuvislaiset,

Toivottavasti olette nauttineet kiireettömästä ja leppoisasta lomasta läheistenne kanssa. Kesällä voi päästää hetkeksi irti kouluasioista ja suorittamisesta.

Toivottavasti olette nyt täynnä virtaa, energiaa ja uteliaisuutta aloittamaan jotain uutta luovaa ja innostavaa kuviksen ja muotoilun parissa. Kuvataiteet ja käsityö ovat ehkä parhaimpia keinoja kehittää kykyä unelmoida, haaveilla ja luoda toivoa tässä epävarmassa maailmantilanteessa. Niiden avulla voi taklata pelkoja ja käsitellä sisäistä tunnemylläkkää, mitä tilanteeseen liittyy.

Alkavan lukuvuoden koko kuviksen yhteinen teema on myötätunto ja moninaisuus. Kriisien aikana vahvistuu myös auttamisen halu ja halu tehdä hyvää toisillemme. Hyviä tekoja tekemällä olemme merkityksellisiä muille ihmisille ja luomme itseämme suurempaa merkitystä elämäämme.

Haluamme vahvistaa edelleen kuvisyhteisön yhteisöllisyyttä ja kaikkien arvostamista ja hyväksymistä omana parhaana, kukoistavana uniikkina itsenään. Moninaisuus on rikkaus! Työstämme koulussamme myötätunnon ja moninaisuuden teemaa kaikissa ikäryhmissä kuvallisin ja muotoilullisin keinoin osallistamalla oppilaita ja keskustelemalla teemasta.

Anna merkitykselle mahdollisuus. Näe itsesi osana suurempaa kokonaisuutta, kuvisryhmässä, opettajayhteisössä, kaveriporukassa, perheessä tai parisuhteessa.

Kuvia tekemällä et tarvitse sanoja. Voit vain heittäytyä vaikkapa maalauksen värin, tunteen ja tunnelman vietäväksi. Luomalla ja kehittelemällä parempia ja mielikuvittelemalla onnellisempia ja toisenlaisia tulevaisuuksia harjaannut hyödyntämään muotoilun keinoja ja ongelmanratkaisua, joita tarvitaan kaikilla ammattialoilla ja elämän muutoksissa ja epävarmuuksissa.

Kenen kaikkien elämään vaikutat omalla positiivisella toiminnallasi? Miten kauas kantaa ystävällinen tervehdyksesi tai kannustava kommenttisi? Jokainen meistä on kaiken hyvän arvoinen.

Myös kuviskummimme 2021–2023 taiteilija, kirjailija Rosa Liksom tulee vierailemaan ja olemaan mukana toiminnassamme lukuvuoden aikana monin tavoin.

Lukuvuosi alkaa taiteen ja käsityön perusopetuksessa lukujärjestyksen mukaisesti maanantaina 22.8.2022. Koronapandemian vuoksi säädetyt väliaikaiset lakimuutokset eivät ole enää voimassa, mutta lähiopetuksen terveysturvallisuudesta huolehtiminen on edelleen tärkeää.

Myötätuntoista lukuvuotta kaikille!

Maritta Poijärvi

rehtori

maritta.poijarvi@espoonkuvis.fi

044 777 7492

Julkaistu
17.8.2022