Espoon kuvataidekoulun lopputyöt 2023

Espoon kuvataidekoulussa valmistui lukuvuonna 2022–23 yhteensä 34 lopputyötä.

Keväällä 2023 Espoon kuviksessa valmistui 34 kuvataiteen perusopetuksen laajan oppimäärän lopputyötä. Töitä valmistui yhteensä seitsemän eri taiteenalan työpajasta.

Kuvataidekoulun syventäviin opintoihin kuuluu lopputyön tekeminen. Lopputyö on lukuvuoden mittainen itsenäinen työ, jonka aiheen ja toteutustavan oppilas valitsee itse ja joka toteutetaan osana työpajaopetusta. Lopputyöhön kuuluu taiteellisen työn lisäksi työprosessia kuvaava dokumentaatio, siihen liittyvä itsearviointi sekä lukuvuoden aikana pidettävät taiteen tuntemuksen luennot.

Lisäksi lopputyöprosessiin kuuluu lukuvuoden aikana järjestettävät lopputyöinfot, joissa eri työpajoissa työskentelevät lopputyöntekijät kokoontuvat yhteen ja käyvät lopputyökoordinaattorin kanssa läpi käytännön asioita ja työskentelyn myötä heränneitä kysymyksiä. Infoissa on päästy keskustelemaan niin työn ideointiin, motivaatioon kuin näyttelysuunnitteluunkin liittyvistä aiheista.

Lukuvuonna 2022–23 valmistuneet lopputyöt työkirjoineen esitellään seuraavassa. Näet teokset myös lopputyönäyttelyssä kauppakeskus AINOAssa Tapiolassa 6.4.–14.5.2023.


Lopputyöt 2023


Sylvia Salenius, kuvataide

Dreamscape

With my oil painting, I try to bring a landscape from my dreams to life. The two ceramic faces are based on the stone figures in the painting. 

Rust

Rust is an oil painting that describes a scene from my nightmares. The painting is a terrifying counterpart for my other artwork Dreamscape.

Työkirja

Kehrä Halme, digitaide

Muistokuvia

Teokseni on digitaalisesti maalattu, surrealistinen kuuden kuvan interaktiivinen kuvasarja. Teokset on toteutettu Adobe Photoshop- ja Adobe animate -ohjelmilla.

Työkirja

Alina Engblom, piirustus-maalaus

Journey

Maalaus on tehty öljyväreillä sekä öljyliiduilla kangaspohjalle. Öljyvärimaalauksen tarkoitus on tuoda esiin matkani kuvataiteilijana pienestä lapsesta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Samalla katsoja voi pohdiskella omaa matkaansa.

Työkirja

Weichu Tang, piirustus-maalaus

Olemattomuus

Teokseni on surrealistinen kuvaus mielenterveyttä sairastavan psyykestä ja tunnelmasta. Teosta tehdessäni olen ensin piirtänyt ääriviivat hiilellä ja värittänyt sekä öljy- että akvarelliväreillä. Teoksessa olen kokeillut useita sivellintekniikoita ja maalaustekniikoita, esimerkiksi maalannut kerroksittain kuivalla pensselillä.

Työkirja

Nelli Lukander, piirustus-maalaus

An ode to cinema

Tutkin työssäni suhdettani elokuviin ja elokuvataiteeseen ja pohdin sen vaikutusta itseeni. Teos pohjautuu ”Little Women” -elokuvan kohtaukseen, josta olen käyttänyt kuvaa mallina. Toivon, että katsojalle välittyy oma rakkauteni elokuvia kohtaan ja kuinka upeaa elokuvataide oikeasti on. Tämä ”frame” elokuvasta kestää vain sekunnin, mutta sen takana on ollut iso työ. Halusin myös välittää työlläni elävän kuvan ohimenevyyttä ja tehdä kohtauksen tunnelmasta pysyvämmän version, sillä se sekunti teki itseeni todella ison vaikutuksen. Halusin haastaa itseni lopputyötä tehdessä niin työtekniikan, koon kuin realistisen maalaamisen osalta.

Työkirja

Sanni Keränen, piirustus-maalaus

Ovi unelmaan

Teokseni koostuu kahdesta akryylimaalauksesta. Työn tarkoituksena on kuvastaa ovea, jonka takaa avautuu utopistinen taikamaailma, jonne voi uppoutua haaveilemaan.

Työkirja

Julia, kuvataide

Peilaus

Lopputyöni Peilaus muodostuu kolmesta öljyvärimaalauksesta. Maalaukset kuvaavat sitä, kuinka kaikki asiat eivät aina ole sitä miltä näyttää. Maalauksissa peili heijastaa uusia näkökulmia muotokuvaan ja todellisuuteen. Viimeistä taulua katsoessa ylösalaisin muotokuvan ihmisen ilme vaikuttaa muuttuvan.

Työkirja

Rosina Nummiaro, piirustus-maalaus

Unelmista…

Lopputyökseni halusin kuvittaa muutaman itse kirjoittamani tarinan, ja kuvien avulla luoda tarinoille uuden ulottuvuuden välittämään niiden tunnelmaa ja sanomaa. Työ on itse sidottu kirja, jonka teksti on kirjoitettu käsin. Kuvitukset on toteutettu pääosin akvarelliväreillä ja tusseilla, kannet maalattu akryylimaaleilla. 

Teoksesta on näyttelyssä esillä kuvaprinttejä.

Työkirja

Adam Kujala, piirustus-maalaus

Kertovat kasvot

Työ sisältää viisi kappaletta noin 35 x 43 cm öljyvärimaalausta. Työn teemana on ihmisten moninaisuus ja erilaisuuden rikkaus. Teema ilmenee kuvien ihmisissä ja taulujen muodostamasta sateenkaaresta, kun ne laittaa vierekkäin.

Työkirja

Aino Pursula

Uuen päivän paistaesssa / Uuen kuun kumottaessa

Työssäni käsittelen luontosuhdettamme ja sen muutosta. Teossarja sisältää neljä akvarellityötä, joista jokaisessa esiintyy kalevalaisia hahmoja nyky-Suomeen sijoitettuna.

Työkirja

Lejonka Linna, piirustus-maalaus

Miten metsän reuna maalataan?

Elämän sattumanvaraisuus, maailman ja mahdollisuuksien laajuus. Keskeneräisyyttä, epävarmuutta ja hapuilua: näiden hyväksymistä ja arvostamista. Teos on toteutettu installaationa. Katso video installaatiosta täältä.

Työkirja

Elina Järvinen, piirustus-maalaus

Kurkkija

Teokseni on öljyvärimaalaus, joka kuvaa kärpänpoikasta tutkimassa ympäristöään kevätkukkien seassa.

Työkirja

Aarni Hellen, digitaide

ARTIFICIAL INK

Työni käsittelee taiteen ja teknologian risteystä sekä tapoja, joilla tekoäly tulee vaikuttamaan taiteen luomiseen. Päämääräni oli luoda jotain mielenkiintoista ja samalla tutkia uusien taidekeinojen soveltamisen haasteita. Työ koostuu kollaasista tekoälyn luomia kuvia, jotka on toteutettu digitaalisesti tekoälymallilla sekä itseni tuottamilla esimerkeillä tekoälyn hyödyntämisestä luovassa prosessissa.

Työkirja

Lotta Somero, kuvataide

Särkyneet

Lopputyöni koostuu viidestä guassimaalauksesta. Lopputyön aiheena on rikkinäiset asiat ja niiden melankolinen kauneus, jonka halusin tuoda esille maalaamalla kauniita rikkinäisiä esineitä erilaisissa ympäristöissä.

Työkirja

Peppi Ekqvist, piirustus-maalaus

Look for the Woman

“Look for the Woman” on öljymaalaus, joka kuvaa naisten syyllistämistä ja heidän näkemistään ongelmien aiheuttajina läpi historian. Se kertoo myös, kuinka kauneus on usein nähty merkkinä jostain vaarallisesta tai kierosta.

Työkirja

Eeva Seppä, piirustus-maalaus

Paluu onneen / The Return to Happiness

Suuren tunnearvon töherrys itsetuhoisuuden romantisoinnista. Teoksen tekniikka on akryylimaalaus kankaalle.

Työkirja

Louise Vicary, piirustus-maalaus

Over Her Shoulder 

The three acrylic paintings depict the feeling of dissociation; that strange feeling of looking at one’s self in the third person, as if looking at a stranger. The muted tones and blurred lines are meant to showcase the absence of existence.

Työkirja

Nana Kojima, katutaide

Taika-aika / Keidas

Akryylimaalauksillani halusin kuvata kodin, levon ja oman ajan tärkeyttä, kauneutta ja mystisyyttä. Arkiselta vaikuttaviin hetkiin halusin tuoda taianomaisuuden tuntua niissä esiintyvien hahmojen satuhahmomaisella olemuksella. Maalaukset on tehty akryyliväreillä valmiiksi pohjustetuille kanvaaseille.

Työkirja

Olga Metsola, piirustus-maalaus

Kesän värit

Teokseni koostuu kahdesta öljyvärimaalauksesta. Lopputyössäni haluan kuvata ystävyyden pysyvyyttä ja muistojen syntymistä. Haluan myös työni avulla viestiä ympäröivän luonnon kauneutta ja meidän yhteiseloamme sen kanssa.

Työkirja

Ada Taipale, arkkitehtuuri

Metsämökki

Haluan työlläni viestiä sen, kuinka arkkitehtuuri voi olla samaan aikaan modernia ja kulkea käsi kädessä luonnon kanssa. Maalaukset tein akvarelliväreillä ja pienoismallin kartongista.

Työkirja

Sofia Tudose, piirustus-maalaus

A Party Of Fools

Minne kaikki typeryyksiemme pellet kokoontuvat. Pyrin antamaan katsojalle erikoisen olon maalauksen outoudesta ja tutkimaan sen tarkoituksia omasta näkökulmastaan – ehkä hän löytää omannäköisensä pellen. Surrealistinen öljyvärimaalaus kankaalle.

Työkirja

Aino Poikolainen, kuvataide

Tyhjä tuoli

Lopputyössäni olen yrittänyt vangita sen tunteen, kun odottaa jotakin, mitä ei ehkä koskaan tapahdu. Maalaus on toteutettu akryylillä kankaalle. Se peilaa yksinäisyyden, epävarmuuden ja hukassa olemisen kokemuksia.

Työkirja

Greta Linna, piirustus-maalaus

zinnia

Luontoaiheinen abstrakti akryylimaalaus.

Työkirja

Anna Nyberg, piirustus-maalaus

Kuvamuistoja

Työ on tehty akryyliväreillä. Maalauksissani halusin kuvata kaupunkimaisemia käyttäen itse otettuja kuvia inspiraationa, mutta en liian fotorealistisesti. Työssäni halusin ensisijaisesti kokeilla hieman isommilla pensseleillä maalaamista kuin olen tottunut, enkä takertua liikaa pieniin yksityiskohtiin. Halusin myös maalata maisemat enimmäkseen omien muistikuvieni pohjalta.

Työkirja

Vera Tymchenko, piirustus-maalaus

Eri näkökulma

Useampia luonnonympäristöjä, useampia lajeja ja eläimiä! Millaista salaista elämää löytyy eri maisemista, ja mitenhän siellä eletään? Mitä lajeja tunnistat kuvista? Vai lienevätkö ne aivan uusia? Teos yhdistää vesiväritekniikkaa ja digitaalista työskentelyä.

Työkirja

Noora Nygrén, valokuvaus

Realismin kehto

Teokseni on aikajana elämästä, jossa lapsuuden haaveet muuttuvat vähitellen utuisiksi ja mustavalkoisiksi. Valokuvien avulla haluan muistuttaa kaikkia haaveilemaan ja lisäämään elämään väriä.

Työkirja

Yining Guo, piirustus-maalaus

Sunlit / Aurinkoinen

Öljyvärimaalauksillani haluan kertoa katsojalle, että on okei astua askel taaksepäin ja hengittää, kun kaikki ei välttämättä mene niin kuin pitäisi. Sillä pahimpien myrskyjen jälkeen aurinko tulee paistamaan uudelleen.

Työkirja

Fredrik Salovaara, kuvataide

Identiteetti

Kuka olen ittelleni?

Eri hetki, eri henkilö.

Kuka olen sinulle?

Teos käsittelee identiteetin kyseenalaistamista ja on toteutettu löydetyistä tavaroista yhdistelemällä ja kaoottisesti muokkaamalla.

Työkirja

Adele Silvennoinen, kuvataide

Tuhoisat vastakohdat

Tuhoisat vastakohdat -teos koostu kahdesta öljyvärimaalauksesta. Haluan tuoda esiin, miten myös vastakohdista voidaan löytää yhtäläisyyksiä, vaikkakin se yhtäläisyys olisi vaarallisuus.

Työkirja

Sonja Pak, piirustus-maalaus

Dream of another world (Uni toisesta maailmasta)

Työni on kokoelma viidestä akryylimaalauksesta. Tarkoituksenani on tehdä kaoottisia ja mielikuvituksellisia maalauksia, joissa, kuten fantastisessa unessa, yhdistyvät selkeät ja epäselvät muodot sekä monokromaattinen ja kirkas värimaailma. Työssäni käytin useita erilaisia välineitä, kuten palettiveistä, käsipaperia, teippiä, pesusientä ja kertakäyttölautasia luodakseni erilaisia visuaalisia tekstuureita.

Työkirja

Simona Peuhkurinen, kuvataide

Kesäilta / Maanalainen elämä / Vesiputouksen valo

Teokset ovat kaikki luontoon liittyviä. Maalauksista suurin kuvastaa värikästä kesäiltaa auringonlaskuineen. Maalauksista toiseksi suurin on kuvattuna veden alta kohti auringonvaloa, ja sen aiheena on vedenalainen elämä. Maalauksista pienin on kuvaus vesiputouksesta ja sitä ympäröivästä luonnosta.

Työkirja

Sini Rinnet, piirustus-maalaus

Pappa

Akvarelleilla ja lyijykynällä tehtyjä töitä muistoista isoisästäni.

Työkirja

Janna Halmela

Yhtä mieltä

Työni aiheena on yhdistää aikaisemmat tekemäni keraamiset työt yhdeksi työksi. Materiaalina työssä on punasavi. Toteutustekniikoina olen käyttänyt muun muassa: veistämistä, makkaratekniikkaa, levytekniikkaa, lasitusta. 

Työkirja

Lilja Liikari

Arbor Vitæ

Työssäni tutkin elollisen ja elottoman luonnon rajoja. Taivuttelin työn rungon metallilangasta ja päällystin sanomalehdellä. Ostin kierrätyskeskuksesta jakkaran, jonka ympärille kokosin teoksen.

Työkirja

Lue lisää

Lopputyöt Espoon kuvataidekoulussa

Lopputyönäyttely kauppakeskus AINOAssa Tapiolassa 6.4.–14.5.2023


Julkaistu
4.4.2023