Rehtorin syystervehdys 2020

Julkaistu 02.11.2020

Rehtori Maritta Poijärven syystervehdyksessä käydään läpi kuvataidekoulun syksyn kuulumisia ja pohditaan kauneuden ymmärtämisen tärkeyttä.

Rakkaat kuvislaiset,


Kuvataidekoulun syksy on edennyt marraskuuhun koronatilanteesta johtuvan epävarmuuden keskellä. Turvaohjeita on noudatettu koulussa kuitenkin huolellisesti ja olemme onneksemme välttyneet tartunnoilta – kiitos siitä kuuluu teille kaikille! Lukuvuosi jatkuu niin ikään epävarmoissa tunnelmissa, sillä tilanne ei ole vielä ohi. Huolehdimme jatkossakin kaikkien kuvislaisten turvallisuudesta ja varaudumme tuleviin haasteisiin.

Onneksi syksyymme on kuulunut myös kaikkea ihanaa, ja tulevaisuudessakin häämöttää innostavia uusia kuvioita.

Syyslukukauden kuulumisia

Kuviksen Ihmeluonto-näyttely oli suuri menestys, jonka näki yli 2200 kävijää. Isossa Omenassa syyskuun alusta 1. marraskuuta asti esillä olleen näyttelyn avajaisia juhlittiin 2. syyskuuta. Paikalla olivat vuoden 2020 lopputyöntekijät, jotka kukitettiin suoratoistolähetyksenä välitetyssä tilaisuudessa – näyttelyn virtuaalikierroksen sisältävä tallenne on edelleen katsottavissa kuvataidekoulun Facebook-sivulla. Lämpimät kiitokset näyttelyn rakentamiseen ja ylläpitoon osallistuneille henkilökunnan jäsenille, nuorille taiteilijoillemme sekä kaikille kävijöille!

Koulumme 40-vuotista historiaa esittelevä komea historiikki Ääriviivoja julkaistaan 20. marraskuuta. Kirjan julkistustilaisuudesta tehdään suoratoistolähetys, jota voi seurata koulun Facebook-sivun kautta klo 18 alkaen. Kuviksen 40-vuotisjuhlavuoden johdosta teetetty kirja on värikäs aikamatka kuvataidekoulun historiaan. Se sisältää oppilastöitä vuosien varrelta, kertomuksia koulun näyttelyistä, pedagogisesti mielenkiintoisia esimerkkejä opetustehtävistä sekä entisten oppilaiden ja henkilökunnan jäsenten muisteluja. 28 euroa maksavan kirjan voi tilata koulun kotisivuilta julkaisupäivän jälkeen. Ostamalla kirjan tuet lasten ja nuorten taidekasvatustoimintaa ja saat omaksesi palan kuviskoulun kiehtovaa historiaa.

Olemme myös valmistelleet Kreko-työnimellä kulkevaa luovan koodauksen opetusohjelmaa 10–15-vuotiaille oppilaille yhteistyössä Aalto-yliopiston väen kanssa. Opetusohjelman tavoitteena on tuoda teknologia tutuksi lapsille ja osallistuttaa heitä taidetta, tiedettä ja teknologiaa yhdistelevällä opetusmenetelmällä. Kuvis kasvaa ja kukoistaa myös poikkeusolojen aikana!

Katseet kohti kauneutta

Hämmentävinä aikoina moni meistä tuntee valtavaa kaipuuta kauneuden äärelle. Kauneus vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen, viihtyvyyteen ja onnellisuuteen. Siksi on tärkeää, että opimme ymmärtämään esimerkiksi oman asuinympäristömme ja arkemme kauneutta.

Kuvataiteen ja muotoilun harrastaminen antaa tähän työkalut. Ymmärtämällä luovan tekemisen peruskäsitteitä kuten sommittelua, värioppia, mittasuhteita, estetiikkaa, taidehistoriaa, kestävää kehitystä opimme myös havaitsemaan ja luomaan kauneutta. Uskon, että tällaisten taitojen harjaannuttaminen kannattaa aloittaa jo lapsena. Siten meillä on tulevaisuudessa esteettisiä arvoja vaalivia päättäjiä ja asiantuntevia taidealan ammattilaisia.

Kuvataiteen ja muotoilun harrastaminen opettaa tutkitusti myös kärsivällisyyttä, empatiaa, toisten arvostusta, toisten tarpeiden huomioimista, kulttuurirajat ylittävää erilaisuuden ymmärtämistä, keskittymistä, sitoutumista ja sinnikkyyttä, itseluottamusta, johtajuutta, elämänhallintaa, yhteistyö- ja viestintätaitoja, ryhmäytymistä, yhteisöllisyyttä ja positiivista käytöstä. Mikä olisi näitä arvokkaampaa elämässä?

Kauneutta voi löytää taiteesta, luovuudesta, luonnosta – ja ennen kaikkea välittämisestä. Varsinkin lapsille nuorille läheisen ihmisen tuki ja kannustus ovat kultaakin kalliimpia. Jokainen meistä on hellän katseen ja kauniin sanan arvoinen. Näe siis hyvä lapsessa, ihmisessä!

Vaikeina hetkinä kanna jotain kaunista sydämessäsi” – Blaise Pascal

Ollaan hyviä toisillemme.


Kaunista syksyä!


Maritta Poijärvi

rehtori