Rehtorin pääsiäistervehdys
Hyvät kuvataidekoulun oppilaat ja huoltajat,
Viime viikot ovat olleet täynnä muutoksia. Poikkeustilan vuoksi kuvataidekoulun lähiopetus on keskeytetty toistaiseksi ja kevään tapahtumia on lykätty syksyyn. Tilanne on meille kaikille uusi ja etsimme kukin tahoillamme ratkaisuja sen tuomiin haasteisiin.
Onneksi erikoisiin olosuhteisiin on myös sopeuduttu. Lähiopetuksen ollessa tauolla koulumme oppilaita palvelee etäkuviskoulu, jonka toiminta on käynnistynyt vauhdikkaasti. Olemme järjestäneet maaliskuun lopusta lähtien perusopetusryhmien ja kuviskerhojen oppilaille lukujärjestyksen mukaista etäopetusta, jonka tueksi oppilaille on jaettu taidetarvikkeita sisältäviä materiaalipaketteja. Opettajamme ovat myös koostaneet koulun nettisivuille kuvataiteen ja muotoilun kotitehtäviä, joita lisätään sivuille viikoittain. Kuvataidekoulu auttaa ja palvelee oppilaitaan poikkeusoloissakin.
Haluan kiittää kaikkia teitä huoltajia tuesta ja kannustuksesta sekä lastenne auttamisesta teknisissä asioissa. Yhteistyö on ollut koskettavaa ja sen avulla etäopetus on onnistunut. Kiitos myös positiivisesta palautteestanne!
Pyysin opettajilta kuulumisia etäkoulun käynnistymisestä. Oli ihanaa lukea innostunutta palautetta ja kokemuksia sekä opettajien että oppilaiden uudenlaisista onnistumisen ja oppimisen elämyksistä digilaitteiden äärellä. On myös hienoa kuulla, että lähes kaikki oppilaat ovat olleet läsnä etäyhteyksissä ja odottaneet opettajan näkemistä edes videon välityksellä. Opettajan läsnäolo, vuorovaikutus sekä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ovat niin tärkeää. Ei ole yhtä kivaa tehdä tehtäviä yksin.
Taiteen perusopetus on nyt merkityksellisempää kuin koskaan. Se auttaa lapsia ja nuoria käsittelemään tunteitaan, havainnoimaan ympäristöään ja toimimaan luovasti olosuhteista huolimatta. Kuvisharrastus on henkireikä ja pakopaikka, joka tuo oppilaille helpotusta arkeen vaikeina aikoina. On myös hienoa, että vanhemmat voivat saada samalla itse kosketuksen kuvataiteeseen ja muotoiluun sekä innostua yhdessä tekemisestä lastensa kanssa.
Kevät tulee kaikesta huolimatta ja jokainen päivä on edellistä valoisampi. Toivotamme teille kaikille rauhallista pääsiäislomaa!
Maritta Poijärvi
rehtori