Koronatilanne leviämisvaiheessa – kuvataidekoulun opetus jatkuu normaalisti

Julkaistu
23.11.2020
Pääkaupunkiseudun uudet linjaukset eivät tuo muutoksia kuvataidekoulussa aiemmin käyttöön otettuihin koronaohjeisiin.

Koronatilanne on edennyt pääkaupunkiseudulla leviämisvaiheeseen. Tartuntojen määrä on noussut, ja viime perjantaina alueella otettiin käyttöön uusia rajoituksia epidemian hillitsemiseksi.

Kuvataidekoulun arkeen uudet linjaukset eivät tuo muutoksia: kuviskoulussa työskennellään pienissä ja vakiintuneissa ryhmissä, jotka voivat jatkaa toimintaansa entiseen malliin. Aiemmin syksyllä käyttöön otetut säännöt ja ohjeet pätevät edelleen.

Haluamme muistuttaa kaikkia kuvislaisia siitä, että koulun koronaohjeiden tarkka noudattaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Tässä niistä tärkeimmät:

  • Ethän tule kuviskouluun, jos sinulla on pieniäkään hengitystieinfektioon viittaavia oireita.
  • Pesethän kätesi usein ja huolehdi muutenkin käsihygeniasta.
  • Muista turvavälit!
  • Ethän yski käteesi tai muita päin. Jos yskit, yski paperiin tai hihaan ja muista pestä heti kätesi.
  • Kuuntele ja noudata opettajan ohjeita ennen kun kosket työvälineisiin.
  • Pyydämme kuvislaisten huoltajia tuomaan ja hakemaan lapsensa kouluun täsmällisesti ja välttämään tarpeetonta oleilua koulun tiloissa.
  • Suosittelemme kasvomaskien käyttöä kuviskoulussa ja edellytämme sitä henkilökunnalta.

Lue lisää:

Kuvataidekoulun koronaohjeet:

https://www.espoonkuvis.fi/koronaohjeet

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueellinen koronatilanne sekä sitä koskevat suositukset ja rajoitukset:

https://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/alueellinen-koronavirusepidemiatilanne-ja-suositukset