Ääriviivoja ja silmänräpäyksiä – Espoon kuviksen 40-vuotishistoriikki julkaistaan 20. marraskuuta

Julkaistu 06.11.2020

Juhlavuosijulkaisu on kiehtova matka Espoon kuvataidekoulun ja taiteen perusopetuksen historiaan.

Kuva: Alina Santos. Ääriviivoja-kirjan kansitaiteeksi valittu oppilastyö.


Suomen suurin lasten ja nuorten kuvataidekoulu Espoon kuvis täytti 40 vuotta vuonna 2019. Juhlavuoden kunniaksi koulun vaiheikas historia koottiin kirjaksi, joka julkaistaan 20. marraskuuta 2020. Ääriviivoja-nimen saanut kirja kertoo koulun 40-vuotisen tarinan ja esittelee samalla lasten ja nuorten taidetta vuosikymmenten varrelta.

40 vuotta kuvataide- ja muotoilukasvatusta

Ääriviivoja käy läpi Espoon kuvataidekoulun historian perustamisvuodesta nykypäivään. Vuonna 1979 toimintansa kaupungin tiloissa aloittaneen koulun ensimmäinen oma opetuspiste sijaitsi Juppin kartanossa Kauklahdessa. Sittemmin koulun toimisto on muuttanut Tapiolaan WeeGee-taloon ja toimipisteitä on tullut runsaasti lisää. Oppilaspaikkojakin on nykyään noin 1500.

Espoon kuvis on ollut Suomessa kuvataide- ja muotoilukasvatuksen uranuurtaja. Koulu on yksi Suomen vanhimmista kuvataiteen perusopetusta lapsille ja nuorille tarjoavista oppilaitoksista, ja sen on aikojen saatossa tehnyt rohkeita avauksia taidekasvatuksen hyväksi. Juhlavuosikirja esittelee kattavasti tempauksia, pedagogisia kehittämishankkeita ja opetustehtäviä, joiden ansiosta Espoon kuviksesta on kasvanut vuosien saatossa korkeatasoinen ja kansainväliselläkin tasolla ainutlaatuinen taidekoulu.

Taiteen perusopetuksen lisäksi Espoon kuviksen toimintaan on kuulunut mielikuvituksellisia näyttelyitä sekä Espoon kaupungin, erilaisten kulttuuritoimijoiden sekä muiden taiteen oppilaitosten kanssa toteutettuja yhteistyöprojekteja, joiden vaiheet kirja kertaa. Siksi kuvataidekoulun historia on olennainen osa myös Espoon kaupungin sekä suomalaisen taidekasvatuksen historiaa.

Kunnianosoitus lapsille ja nuorille

Saastamoisen säätiön tuella toteutetun kirjan kirjoittajiksi kutsuttiin kuvataidekoulun tarinan parhaiten tuntevia avainhenkilöitä. Teoksessa ovat äänessä koulun entiset ja nykyiset opettajat ja rehtorit sekä muut Espoon kuviksen tärkeät tukijat. Sen kokosivat kuvataidekoulun entinen rehtori Liisa Piironen, koulun entinen apulaisrehtori Hannele Jääskeläinen, kuvataidekoulun opettaja ja juhlavuosikoordinaattori Alisa Närvänen sekä koulun nykyinen rehtori, toimituskunnan puheenjohtaja Maritta Poijärvi.

– Halusin koota juhlavuosijulkaisuun kuvataidekoulun historian, nykyisyyden sekä tulevaisuuden ja kunnioittaa siten kaikkia koulun eteen arvokasta työtä tehneitä tahoja, kertoo Poijärvi.

Ennen kaikkea Ääriviivoja on kuitenkin kunnianosoitus lasten ja nuorten taiteelle. Espoon kuvataidekoulun oppilaina on ollut neljän vuosikymmenen aikana tuhansia lapsia ja nuoria, joiden teoksia nähdään kirjassa runsain määrin. Puheenvuoron saavat myös koulun alumnit, joille lapsuuden taideharrastus antoi eväät menestyksekkäille työurille aikuisena.

– Kirjamme kertoo siitä, miten taidekasvatuksesta on hyötyä sekä yksilölle että koko yhteiskunnalle. Taidetta ja muotoilua harrastavista lapsista kasvaa nimittäin esteettisiä arvoja vaalivia päättäjiä ja asiantuntevia luovien alojen ammattilaisia, ja ennen kaikkea laajasti taidetta rakastavia kansalaisia, sanoo Poijärvi.

Ääriviivoja julkaistaan 20. marraskuuta 2020, minkä jälkeen 28 € maksava kirja on ostettavissa koulun kotisivuilla. Kirjan julkaisutilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä kuvataidekoulun Facebook-sivun kautta julkaisupäivänä klo 18 alkaen.


Lisätietoa:


www.espoonkuvis.fi

Facebook

Instagram


Kysymykset:


Rehtori Maritta Poijärvi

044 777 7492

maritta.poijarvi@espoonkuvis.fi